perjantai 31. joulukuuta 2010

Lappilainen uuden vuoden sushi

Otetaan muutama lätty lapin rieskaa, piparjuurituorejuustoa, graavilohta ja avokadoa. Tässä järjestyksessä ladotaan päällekkäin, rullataan ja leikataan. Nautitaan hyvässä seurassa kuohuviinin kera.

Voi syödä ilman puikkoja.

Vielä yksi.



Niin, ja jälkiruoaksi tietenkin prinsessakakkua ja lisää kuohuviiniä. HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!

Aina mahtuu vielä yksi pala.

torstai 30. joulukuuta 2010

Yksi pieni

Olen itseoppinut aikuisneuloja. Sama pätee myös ompeluun. Kartan vielä vaatekappaleiden ompelua, keskityn pieniin, muutaman tunnin aikaa vaativiin puuhasteluihin. Salaa olen ajatellut esimerkiksi villakangasjakkua tai kaarrokemekkoa, mutta en uskalla vielä edes ajatella tekeväni jotain niin kokonaisvaltaista kuin vaate.
Eli teen jotain pientä ja hauskaa kunnes pääsen sinuksi materiaalini kanssa. Tämän kaavan löysin Etsystä, suunnittelijana Heather Bailey. Pienessä elefantissa oli vain jotain vastustamattoman söpöä. Työn alla on toinen, suuri elefantti johon tuplasin kaavan koon. Kangas on Sinooperistä löytynyt Tilda-kankastilkku.

      
               Korkeus noin 10 cm.


Ihana häntä.

keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Tervetuloa!

Kerran jo blogin aloittaneena, tunnen suurta huolta uudesta yrityksestäni. Edellinen blogini ei edennyt yhtä päivitystä edemmäs. Näin vuoden päästä aloitan uusin silmin koko asian ja lupaan kunnioittaa hyvää bloggauskulttuuria päivittämällä säännöllisesti ja innokkain mielin. Olen seurannut muutamia kauniita ja sisällöltään mainioita blogeja ja tuntuu että vastaavasti minäkin haluan sanoa sanasen, kaikesta kauniista (ja varsinkin rumasta) mitä maa päällään kantaa.


Joulu meni jo.